Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Tervetuloa!

Käyntejä kotisivuilla:370979 kpl

IPU ei vaaliliittoon Satakunnassa

Share |

Perjantai 27.2.2015 klo 22.25


IPU ei solmi vaaliliittoja Satakunnassa

Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piiri asetti perjantaina eduskuntavaaliehdokkaakseen filosofian maisteri, eläkeläinen Marjatta Herralan Eurajoelta. Aiemmin asetetut ehdokkaat ovat elokuvaleikkaaja Petteri Evilampi Porista, kaivinkoneenkuljettaja Timo Mikkonen Pomarkusta, valtiotieteen maisteri, kielikouluttaja Lena Wiksten Porista ja muusikko Kalle Virtanen Raumalta.

Samalla päätettiin , ettei vaaliliittoja tulla solmimaan joidenkin puolueiden piiriorganisaatioilta tulleista ehdotuksista huolimatta, vaikkakaan täyttä omaa listaa ei saatane kokoon. IPU:n Satakunnan piiri lähtee siitä, että äänestäjällä tulee olla kuluttajansuoja, jonka perusteella hän varmuudella tietää, minkälaisen politiikan hyväksi hän äänensä antaa. Itsenäisyyspuolueen Satakunnan piirin kannanoton mukaan ihmisten mielikuvissa ”teknistä vaaliliittoa” ei ole olemassakaan, erityisesti silloin, kun kyseessä on suurelle yleisölle toistaiseksi melko tuntematon eduskuntaan vasta pyrkimässä oleva puolue, vaan mahdollinen vaaliliittokumppani omalta osaltaan helposti leimaa puoluetta.

Itsenäisyyspuolueella on joitakin ehdottomia periaatteita, joihin jokainen ehdokas sitoutuu. Eduskuntavaaliehdokkaamme on sitouduttava kannattamaan Suomen eroa EU:sta, vastustettava Nato-jäsenyyttä ja muita sotilasliittoja sekä kannatettava kansanvallan lisäämistä. Ehdokkaan on myös sitouduttava periaatteeseen, jonka mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas kansallisuudesta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.




Kommentit

26.1.2025 23.02  Ivanpuc

In today's fast-paced world, staying informed about the latest happenings is not just a need but a necessity. Whether it's breaking news in Canada or major global events, having a reliable news source is essential for staying ahead. That's where Missrodeocolorado.com steps inâ??a dynamic web-based news agency based in Canada, devoted to bringing you the most current news from Canada and around the world. Here's why signing up to Missrodeocolorado.com is your best bet for keeping up with the heartbeat of the planet:
Unmatched Coverage of Canadian News
Local Insights: With our roots firmly planted in Canadian soil, we offer in-depth coverage of countrywide events, politics, and social issues, providing a subtle understanding of what's happening across the country.
Community Stories: We spotlight the stories that matter to our communities, from coast to coast, highlighting the multifaceted tapestry of Canadian life.
http://astralvault.net/games/forum/viewtopic.php?t=46968
http://xn--80adancmc3bzi.xn--p1ai/forum/viewtopic.php?f=4&t=65505
http://astralvault.net/games/forum/viewtopic.php?t=46559
http://astralvault.net/games/forum/viewtopic.php?t=47154
http://xn--80adancmc3bzi.xn--p1ai/forum/viewtopic.php?f=20&t=65767


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini