Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Tervetuloa!

Käyntejä kotisivuilla:291187 kpl

Viiden kilon pudotusyritys

Share |

Torstai 12.1.2012


Enää kaksi kilogrammaa maaliin

Mahatauti on epäilemättä auttanut minua projektissani. Olen saanut erinomaista vatsajumppaa, enkä ole tullut syöneeksi liikaa. Toisinaan on puhdas vesikuuripäivä, mutta välillä mahaan koskeen monin verroin sen vuoksi, että muun lisäksi on myös huutava nälkä.

Yhtä päivää lukuunottamatta olen jotenkuten pystynyt käymään hauveleiden kanssa lenkillä. Lenkit ovat olleet tavanomaista lyhyempiä ja tempoltaan rauhallisempia ja olenkin päästänyt Bellan ja Lotan kävelyiden jälkeen aitaukseen keskenään vapaina leikkimään .

Kuten sanottu, aina välillä tuntuu, että pitää saada ravintoa. Olen nauttinut tänään lounasta ja iltapalaa ;). Lounaaksi laitoin helpon ja makoisan kuuman keiton. Se ei ollut Blå Bandia eikä se ollut Kuppikuumaa, sillä minä en ota mallia "Hei me karpataan" -ohjelmasta. Keitostani puuttuivat mm. muunneltu tärkkelys, maltodekstriini ja aromivahventeet.

12012012024.jpg

Tätä keittoa varten otin pakastimesta esille itse keittämääni kananlientä ja sulatin sen. Se on melko ytyä tavaraa, joten ohensin sitä hieman kiehuvalla vedelle, sekoitin joukkoon ruokalusikallisen voita ja ruokalusikallisen kookosöljyä ja sirottelin päälle näön vuoksi hieman silputtua persiljaa. Tämän keiton hiilarimärä on minimaalinen.

Iltapalaksi join "suklaista munamaitoa", joka ei ole maitoa eikä juuri suklaatakaan nähnyt: 2 kananmunaa, 1 1/dl kiehuvaa vettä, 30 g voita ja 1/2 tl vahvaa kaakaojauhetta (Van Houten). Hyvää ja ravitsevaa ja käyttömahdollisuuksia voisi heti keksiä lisää vaikka millä mitalla. Joka tapauksessa ei tarvinut mennä nälissään nukkumaan eikä hiilihydraatteja ollut nimeksikään.

Päivän hiilarisaldo on ollut kirkkaasti alle viisi grammaa, jota toistaiseksi pidän maksimina. Tätä voidaan siis luonnehtia kirjainyhdistelmällä VLCHF eli very low carbon and high fett.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini