Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Tervetuloa!

Käyntejä kotisivuilla:323298 kpl

Viiden kilon pudotusyritys!

Share |

Keskiviikko 23.11.2011 - Lena


1. päivä

Olen vuosikaudet noudattanut nykyistä ruokavaliotani, jota mahdollisesti voisi kutsua pellinkiläiseksi. Pellingin hiilihydraattigrammoista en tosin ole aivan varma, joten puhun mieluummin yleisellä tasolla pohjoismaisesta tai fennoskandinaavisesta VHH:sta. Kun taas VHH terminä ei kerro mitään muuta, kuin että hiilihydraattien määrää rajoitetaan, miellyttää minua paremmin englanninkielinen lyhenne LCHF (Low carb, High fat). Olen antanut sille oman lyhenteeni sanojen "Vähän hiilihydraatteja, Paljon rasvaa" mukaan eli VähiParas. Jotkut näkevät tuosta punaista, mutta itse haluan käyttää nimitystä, koska se mielestäni kuvaa hyvin sitä, mistä oikeastaan on kysymys.

Olen monet vuodet pysynyt surin piirtein samassa painossa sen jälkeen, kun vatsavaivojen vuoksi jätin kaikki tärkkelykset ja lähes kaiken sokerin pois. Siinä sivussa painoni tippui puolessa vuodessa 18 kiloa. En sitten enää juurikaan ole ajatellut painon pudottamista, koska oloni on hyvä näin, mutta painoindeksin mukaan minun olisi hyvä pudottaa joitakin kiloja. Painoindeksini on tällä hetkellä 24, eli olen "lievästi lihava" (tosin monet sanovat pienen lihavuuden olevan vanhenevalle rouvalle vain eduksi).

Olen joka tapauksessa ajatellut pudottaa viisi kiloa ja teen sen julkisesti täällä raportoiden, jotta motivaatio säilyisi ja jotta "sosiaalinen kontrolli" piiskaisi minut kohti tavoitettani.

Tavoitteeseeni aion päästä pitämällä hiilihydraattien määrän jonkin aikaa hyvin niukkana.

Tämän päiväinen ruokalistani (olin tällä kertaa päivällisaikaan kotona yksin koiratyttöjen kanssa) oli seuraava:

Aamiainen: 200 grammaa Milbonan Creme Fraichea (hiilihydraatit yhteensä 4,8 grammaa).

Lounas: 1 1/2 dl kielen keitinlientä terästettynä 2 rkl:lla kookosöljyä (hiilihydraatit 0 grammaa)

Päivällinen: Munakas, jossa 2 kananmunaa (n. 0,3 grammaa), 2 dl Oltermannia raastettuna (0 grammaa), 1/2 dl kermaa (1,5 grammaa), 50 grammaa keitettyä pinaattia (0,3 grammaa). Paisto voissa, n. 50 grammaa (hiilihydraatteja 0,4 grammaa).

Alkuiltapala: 1 1/2 dl kielen keitinlientä ja 2 rkl kookosöljyä, 0 grammaa.

Iltapala: 200 grammaa Milbonan Creme Fraichea (hiilihydraatit 4,8 grammaa)

Tämä oli tavanomaisesta poikkeava päivä, koska en laittanut varsinaista ruokaa ollenkaan ja liha ja kasvikset jäivät pois. Nälkä ei kuitenkaan ole kiusannut eikä muutenkaan mitään ylimääräisiä mielitekoja ollut.

Ensimmäisen päivän kokonaishiilihydraattien määräksi jäi 12,3 grammaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini