- 9.11.2018 21.05Kansalaisaloite terveellisemmän ruoan alv:n alentamiseksiLue lisää »
- 21.12.2015 0.05UunijuustosetLue lisää »
- 5.11.2015 15.41Mitä sinun tulee tietää TTIP:stäLue lisää »
Tiedätkö, mitä äänestät?Lauantai 30.5.2015 klo 16.17 Tuore kansanedustaja Laura Huhtasaari kirjoittaa torstain (21.5) Satakunnan Kansassa: ” Perussuomalaiset eivät ole ajamassa tällä hetkellä Suomen eroa EU:sta tai eurosta”. Hyvä, että asia ulee selkeästi esille, vaikkakin jälkijättöisesti.
Eduskuntavaalien alla ihmisten kanssa kaupungilla keskustellessani kävi ilmi, että monet ps:n äänestäjät olivat siinä uskossa, että perussuomalaisia äänestämällä otetaan kantaa rahaliitosta eroamisen puolesta. Monet, joskin harvemmat, jopa edelleen uskoivat vakaasti perussuomalaisten ajavan Suomen eroa Euroopan unionista. Ei auttanut, vaikka selitti, ettei näin suinkaan ole. ”Kyllä se siellä taustalla on, vaikkei olekaan ykkösteema” muistan eräänkin äänestäjän kommentoineen. Ymmärrän että kaikki äänet kelpaavat, mutta mielestäni on todella surullista, kun ihmiset luulevat äänensä menevän jonkin vallan muun politiikan hyväksi kuin mihin se todellisuudessa menee. |