Terveydenhuoltodirektiivi, jota myös potilaiden liikkuvuusdirektiiviksi nimitetään, on yksi monista palveluiden vapaaseen liikkuvuuteen tähtäävistä EU-direktiiveistä. Terveydenhuoltodirektiiviä perustellaan rajan ylittävillä terveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluilla, jotka tekisivät mahdolliseksi potilaan vapauden valita käyttämänsä terveyden- ja sairaanhoidon palvelut mistä hyvänsä EU-maasta.

Direktiivi tullee melkoisella varmuudella tarkoittamaan sitä, että ulkomaiset sairaanhoitoalan yritykset saavat  entistä vahvemman jalansijan Suomessa. Se merkitsee myös sitä, että KELA joutuu  maksamaan hoidon kulut kun potilas haluaa tulla hoidetuksi ulkomailla.

Direktiivistä seuraa, että rikkaat maat tulevat käyttämään hyväkseen köyhempien maiden terveydenhuoltoresursseja. Se johtaa myös siihen, että paikalliselta väestöltä viedään mahdollisuuksia hoitoon lähialueillaan, jolloin potilaat joutuvat matkustamaan mahdollisesti juuri köyhempiin maihin, joissa hoito on halvempaa.

Samanaikaisesti kun joihinkin sairaaloihin on pitkät potilasjonot, toisissa tulee olemaan pulaa potilaista. Vakaan talouden turvaamiseksi sairaalat ovat riippuvaisia potilaista. Jos sairaalan käyttöaste muodostuu liian alhaiseksi, on sairaala, markkinoiden logiikan mukaan, vaarassa joutua lopettamaan toimintansa. Kuitenkin paikalliset sairaalat ovat paikallisyhteisöissä tärkeitä läheisyyden ja turvallisuuden lähteitä.

Eurooppalaiset sairaanhoitomarkkinat, joissa potilaita kuljetetaan sinne tänne yli rajojen aiheuttaisivat monenlaisia ongelmia ja vaaroja. Ensinnäkin se rapauttaa entisestään perinteistä, pohjoismaiseen hyvinvointimalliin perustuvaa suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää, jossa on lähdetty siitä, että ihmisillä tulee olla samat oikeudet kansalliseen terveyden- ja sairaanhoitoon varakkuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Se myös korostaa rakenteilla olevaan ”valtakunnalliseen” potilastietojärjestelmään selkeästi liittyviä riskejä. Mahdollisuudet väärinkäytöksiin ovat ilmeiset, kun yhteen keskitettyyn rekisteriin kootaan ihmisistä runsaasti tietoa. Väärinkäytösten mahdollisuudet myös lisääntyvät rekisterin käyttäjien määrän kasvaessa. Terveydenhuollon ja sairaanhoidon kansainvälistyessä ”kansallisen” potilastietojärjestelmän tietoja tarvitaan yleiseurooppalaisella, monikansallisella tasolla. Laki tällaista järjestelemää varten on helppo säätää tarpeen ilmaantuessa.

Meille on melko kritiikittömästi mainostettu sekä potilaiden liikkuvuusdirektiiviä että valtakunnallista potilastietojärjestelmää. Potilastietojärjestelmän toteutus on kaikeksi onneksi kohdannut monia hankaluuksia matkan varrella ja toivottavasti se ei milloinkaan toteudukaan.

EU:n potilaiden liikkuvuusdirektiivi tulee eduskunnassa torjua!